Itselle viiden viikon loma teki terää, mutta se ei vielä riittänyt vaikean uupumukseni voittamiseen. Vielä tarvitsisi tuplasti saman verran lomaa lisää. Olen nauttinut kesällä erityisesti luonnon ehdoilla elämisestä. Vuorokausirytmi on voinut kulkea valon mukaan ja ruoasta suuri osa on ollut kotimaista ja itse kerättyä. Pakastin on täyttynyt marjoista ja mm. nokkosia, sieniä ja  raparperia on kerätty talven varalle. Nyt kun muuton myötä asumme Sipoonkorven vieressä, ovat marja- ja sienimetsät aivan vieressä, joten syksyn aikana aion kokousten sijaan suunnata pääasiallisesti metsään.

Teimme loman aikana myös viikon matkan Puolaan. Matkat taittuivat laivalla ja bussilla, ja Gdansk ja Varsova osoittautuivat häikäisevän kauniiksi kaupungeiksi lukuisine puistoineen.

Varsovan yöelämässä.

Kesäloman parasta antia olivat silti mökkeily, metsäretket ja suoturetki Päijänteellä.

Loma päättyi jo perinteeksi muodostuvalla tavalla Faces-festareihin.

Nyt on aika taas yrittää asennoitua arkeen, vaikka mieli halajaisi elää elämää, jota itse kontrolloisi eivätkä työ ja järjestöt sanelisi ajankäyttöäni. Taistelu kohti sellaista elämää jatkuu taas kerran. Töiden alkamisen lisäksi järjestö- ja politiikkatouhutkin jatkuvat taas ja tänään olimmekin tutustumassa Sipoonkorpeen vantaalaisten ja helsinkiläisten vihreiden valtuutettujen voimin. On Suomen luonto vain ihmeellinen ja kaunis.

Filosofi Maija-Riitta Ollila piti seminaarissa todella innostavan luennon, jossa pohdittiin mm. arvojamme ja yhteisön vaikutusta yksilöön. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner puolestaan kertoi kuvainnollisesti asioivansa ainoastaan miellyttävien mandariinien kanssa ja jättävänsä happamien sitruunoiden tapaamisen muille. Noh, kenties me kaikki emme voi valita, kenen kanssa työskentelemme. Voimme kuitenkin jossain määrin valita, elämmekö elämäämme niin, että se tuntuu mandariinilta vai sitruunalta. Elämä on liian lyhyt käytettäväksi epämiellyttävään tai uuvuttavaan työhön. Aina ei toki ole valinnan mahdollisuutta, mutta jos on, riski kannattaa joskus ottaa ja kurkata, mitä nurkan takaa löytyy. 

Itse olen viime aikoina miettinyt paljonkin sitä, miksi eläisin elämääni edes osittain niin, että se tuntuu sitruunalta. Tiedostan yhä vahvemmin, että yhteys luontoon ja elämän ihmettely on minun elämäni mandariini. Olen askeettinen hedonisti, jota maaseutu metsineen ja perunamaineen kutsuu yhä enemmän. Toisaalta matkailukin on intohimoni ja tänä vuonna olen innostunut erityisesti kotimaan matkailusta: viime viikonloppuna Virolahti, nyt Heinola, viikon päästä Jyväskylä ja kahden viikon kuluttua Hanko. Baltian ja Puolan reissukin jo häämöttää kesän lähestyessä. 

Ankea tosiasia kuitenkin on myös, että laman myötä vantaalaisten nuorten työttömyys on puolen vuoden sisällä kasvanut yli 80 prosenttia ja meidän päättäjien pitäisi pystyä hoitamaan kaupungin asiat niin, että vantaalaisilla on hyvä olla. Laman toivoisi tuovan mukanaan uutta arvokeskustelua, mutta uhkaavasti näyttää, että 90-luvun virheitä ollaan taas toistamassa. Kunpa löytyisi viisautta ja sydäntä tarjota mandariineja sitruunoiden sijaan. 

Keskustelu ja "argumentointi" aiheesta on ollut taas niin naurettavaa, etten ole jaksanut seurata nettikeskusteluita. Radiokeskustelua olen töissä jonkin verran kuunnellut. Vasta-"argumentit" ovat tasoa: "pitää saada proteiinia", "kasvavat lapset tarvitsevat lihaa eivätkä urheilijat jaksa kasvisruoalla", "en usko tutkimuksiin lihantuotannon ilmastokuormituksista", "ennemmin karsitaan jostain muusta ympäristökuormituksesta kuin ruoasta", "ei meidän tarvitse, kun Suomessa ympäristöasiat ovat jo niin hyvin" jne. jne. Hyväksyn vastustamisen, mutta toivoisin argumenteille faktapohjaa. Soija sisältää tunnetusti lihaa enemmän proteiinia ja myös monet urheilijat käyttävät sitä proteiinilisänä.

Ikävä kyllä kasvisruoan suosijat ovat itse useimmiten niitä, jotka karsivat myös muusta ympäristönkuormittamisesta enemmän kuin muut. Toivoisin lihanruoan nimeen vannovien seisovankin sanojensa takana konkreettisilla teoilla esimerkiksi vähentämällä autoilua ja kulutustaan. En myöskään ymmärrä logiikkaa, että jos muualla asiat ovat huonommin, se oikeuttaisi meitä elämään ympäristön ja eläinten kannalta epäoikeudenmukaisesti. Jokaisella on henkilökohtainen vastuu ja Suomessa paljon parannettavaa, erityisesti eläinten oloissa. Juuri Pietarissa käyneenä tulistuin kyllä sikäläisestä jäte- ja vesipolitiikasta - "kaikki suoraan Itämereen". Se kuitenkin innostaa minua toimimaan entistä paremmin omassa elämässäni sen sijaan, että eläisin samalla tavalla kuin Pietarissa toimitaan.

Kaikki tämä keskustelu on nostanut taas tunteeni ja maailmantuskani pintaan, kun huomaan minkälaisessa itsekkäässä umpiossa suuri osa suomalaisista elää ympäristön ja eläinten kustannuksella.

Valtuustoinfossa nostettiin esille näkökulmaa, ettei hyvinvointia aina voi mitata täsmällisillä mittareilla, kuten työllä, tulotasolla ja asumisella. Hyvinvointiin liittyy oleellisesti onnen kokeminen ja se on jokaiselle subjektiivista, joten onnen lähteet vaihtelevat. Miksei siis tehtäisi tutkimusta, jossa kysyttäisiin vantaalaisilta, ovatko he onnellisia ja miksi ovat tai eivät ole.

Puhuinpa tässä juuri erään tuttuni kanssa myös vanhempien vaikutuksesta lapsen onneen ja sen kauaskantoisuudesta läpi elämän. Aikuisen kokema masennus saattaa juontaa juurensa lapsuuden kokemuksiin, vaikkei kokisikaan, että omassa lapsuudessa olisi mitään, mikä sen voisi aiheuttaa. Lapsia kasvattaessa taas näin taantuman aikana tulisikin kiinnittää erityistä huomiota lasten ja nuorten hyvinvointiin. Lapsia ja nuoria tulee rohkaista heidän vahvuuksissaan ja antaa heidän kasvaa persoonallisiksi. Heidän onnentunnettaan voi tukea tarjoamalla heille pieniä elämyksiä, jotka eivät vaadi rahaa ja materiaa, vaan läheisyyttä ja keskusteluseuraa. Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa kasvetaan aivan liian helposti arvottamaan ihmisiä heidän suoritustensa ja kyvykkyytensä mukaan. Toivottavasti emme halua ajaa tulevia sukupolviamme uupumukseen jo nuorena heidän yrittäessään täyttää yhteiskunnan vaatimukset.

Itse yritin pakoilla uupumusta pääsiäisen ajan Pietarissa. Suorastaan häpeällistä, etten ollut siellä ennen käynyt, vaikka se on niin lähellä. Todennäköisemmin palaan jatkossa mieluummin sinne kuin jonnekin länsi-Euroopan suurista kaupungeista. Muutamia matkakuvia on Flickrissäni.

Tänään on ilostuttanut kuitenkin läpimennyt kannari. 

Itselleni yhdistyminen ei ole ollut puolin eikä toisin erityisen intohimon kohde. Haluan muodostaa lopullisen mielipiteeni vasta, kun faktat on selvitetty. Kuntalaisten näkökulmasta selvitys on mielestäni paras tehdä, jotta voimme nähdä, olisiko siitä hyötyä. Jos vantaalaisten aseman kuitenkin koettaisiin huonontuvan esimerkiksi palvelujen tarjonnan ja/tai laadun suhteen ja lähidemokratian toteutuminen nähtäisiin mahdottomaksi, tulen vastustamaan yhdistymistä. Kesäkuun valtuuston kokouksessa määritellään tarkemmin, millainen selvityksestä halutaan, joten sitä ennen voitte ottaa yhteyttä ja kertoa tärkeäksi kokemianne näkökulmia.

Graduni puolesta olen äärimmäisen turhautunut YVA-prosessien kansalaisten osallistamiseen. Tutkimushaastatteluissani tuli selkeästi ilmi, että osallistuminen ei toteudu riittävän hyvin ja toisaalta, vaikka toteutuisikin, se ei paljon auttaisi, koska YVA-lainsäädäntö on muuten niin surkea. Viime päivät ovat siis olleet täynnä suurta ympäristöangstia, kun tällaisessa tilanteessa pitäisi yrittää tehdä jotain paremman maailman ja hyvinvoivan ympäristön puolesta.  Jostain kummasta graduinnostus on silti noussut. Liekö syy aurinkoinen Hyytiälän tutkimusasema rauhallisine ympäristöineen.

Angstattua on tullut muutenkin, kun aina niin ihanat Kokoomusnuoret ottivat kantaa, että Suomen pitäisi reagoida talouskriisiin leikkaamalla sosiaalimenoja.  Lisäksi heidän mielestään suomalaisten on tehtävä töitä entistä pidempään. Työnteko, raha, materia ja loppuunpalaminen varmaan ovatkin elämän tarkoituksemme tässä suoritusyhteiskunnassa?! Läheiset, luonto, pienet ilot, elämykset ja onnellisuus jääköön omaan arvoonsa. Taidan ollakin varsinainen kapula yhteiskunnan rattaissa, kun en näe tuottavuutta ja työtä elämäni päämääränä ja aion tehdä töitä niin vähän kuin mahdollista. Tosin ilmeisesti onnistun silti täyttämään kalenterini vapaaehtoistöillä, kun ennen juhannusta on vain yksi vapaaviikonloppu ja vapaailtoja hädin tuskin muutama.

Itseäni häiritsi koko keskustelun painottuminen talousaspektiin. Puheet koskivat ainoastaan sitä, pitäisikö hanke rahoittaa nyt kaupungin rahalla vai myöhemmin valtion rahalla. Olin kuitenkin liian tuohtunut käyttääkseni puheenvuoroa koko systeemin kritisoimisesta. On totta, että Kehällä sattuu paljon onnettomuuksia ja se on ruuhkautunut. Onko ratkaisun sitten aina oltava autoiluedellytysten parantaminen? Ruuhkien ja onnettomuusten vähentämisessä olisi huomioitava myös joukkoliikenteen parantaminen ja houkuttelevaksi tekeminen. Monet pitävät tällaista vain korupuheina eivätkä todellisena vaihtoehtona, mutta en vain sulata vallitsevia systeemejä, vaan niitä pitää kritisoida ja kehittää. 

Kokouksen aikana käytiin kaavamuutosten yhteydessä kuumaa keskustelua myös nuorten harrastusmahdollisuuksista ja siitä, tarvitsevatko nuoret rakennettuja tiloja vai riittävätkö liikuntapaikat ja päiväkotien pihat. Kokouksen aikana jätettiin useita aloitteita, joista useat allekirjoitin itsekin. Nuorten kannalta tärkeäksi koen 42 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen luvallisista graffitipaikoista. Lisää tällaista politiikkaa. Lienee monelle jo tullut selväksi punavihreyteni, mutta valtuustosalissa muiden puheita kuunnellessa olen todennut olevani todella punainen siinä joukossa. 

Minua pidetään usein idealistina, vaikken koe itseäni sellaiseksi. Tiedostan vain elämän pienet ihmeet. Tein monien  muiden lailla persoonallisuustestin ja tässä ote tuloksesta: "Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön." Koko kuvaus on niin minua kuin vain voi. Erityisen minua kuvaavaksi koin tuon, ettei mikään ole elämässä merkityksetöntä. Puhuin vastikään muille siitä, miten jokaisella taivaalta leijailevalla lumihiutaleella on minulle merkitys - vaikken tietäisikään niiden olemassaolosta, niin jokaisella niistä on silti itseisarvo ainutlaatuisuutensa vuoksi. Olen kenties idealistihörhöhippi, mutta tällaisella asenteella elämä avaa aivan uusia ovia ihmeellisyyksineen. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi kylmyyteen, itsekkyyteen ja rahan ja materian valtaan. 

Uusi ympäristölautakunta puolestaan kokoontui ensimmäistä kertaa 16.2. Käsittelyssä oli lähinnä rutiiniasioita ja kokous oli varsin nopeasti ohi. Olin melko tyytyväinen moniin ympäristöjohtajan esittämiin lausuntoihin, mutta jatkossa kokoukset ovat varmasti keskustelevampia, ainakin toivon niin. Olen myös tyytyväinen tultuani valituksi ympäristölautakunnan katselmusryhmään, joka käy tekemässä maastokartoituksia vesilain puitteissa käsiteltävistä asioista. Juuri sellaista puolta kaipaankin päätöksenteon tueksi.

Vaikka vuosi 2009 on tuonut monia ikäviä kansainvälisiä uutisia, on tapahtunut myös paljon ihania asioita. Talvi on pitkästä aikaa hieno ja olen hiihtänyt ennätysmäärän sitten lapsuuden talvien. Poliittisia paineita on voinut purkaa lumisodalla ja lumienkeleiden tekemisellä. Pulkkamäkeen ja luistelemaankin pitää vielä päästä. Kansainvälisyydestä pääsin nauttimaan äkillisellä työmatkalla Budapestissä. Vierailimme mm. Unkarin Suomen suurlähetystössä suurlähettiläs Jari Vilénin luona. Hän kertoi Unkarin ympäristöpolitiikan huonosta jamasta tai lähinnä sen olemattomuudesta. Unkarissa myös nuorten osallistaminen on vähäistä ja koko maan politiikkaa johtaa suuressa määrin kaksi vahvaa miestä. Muutamia reissukuvia.

Kaiken uuden opettelemisen keskellä vietän tällä hetkellä töistä myös graduvapaata, jotta saisin pitkästä aikaa graduani eteenpäin. Täysipäiväisen työn ja politiikan ohella kun se ei meinaa onnistua. Nyt tosin pitää tehdä taas valinta, suunnatako seuraavaksi hiihtoladulle vai koodatako graduaineistoa. ;)

Luokkien yhdistämisen lisäksi on kielletty materiaalihankinnat ja luokkaretket. A2-kielen opetus on vaarassa ja muidenkin kielten opetuksesta huolehtivat jatkossa monissa kouluissa luokanopettajat. Jakotunteja vähennetään eli luokkia ei enää jaeta niin usein kahtia esimerkiksi kielitunneille, vaan resurssien puutteessa opetetaan koko luokkaa kerralla. Joissain kouluissa on menty jopa niin pitkälle, että lakisääteistä tukiopetusta joudutaan karsimaan. Onneksi vanhemmat ovat nousseet vastarintaan, koska talous ei saa mennä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edelle. Maksamme muuten näistä virheistä myöhemmin moninkertaisesti. Vantaan budjetti onkin tulossa kevään aikana korjaukseen, koska monet toimialat on alimitoitettu supistuksia tehtäessä. Korjaukset eivät silti riitä poistamaan näitä ongelmia. Valtion lisätuki luokkakokojen pienentämiseen on kadonnut kuin ilmaan. 

Myös iltapäivätoiminnan tärkeyttä hehkutettiin viime syksynä moneen kertaan, mutta työssäni huomaan jo, kuinka monet kaupungit supistavat iltapäiväkerhotoimintaansa. Emmekö oppineet mitään 90-luvun lamasta? Kuinka lyhyt muisti ihmisellä voi olla? Joskus voisi miettiä kyseisen vuoden budjettia ja omaa napaansa pidemmälle. Valinnat ja päätökset eivät ole aina helppoja, mutta ne on tehtävä niin hyvin kuin mahdollista, eikä todellakaan heikoimpien kustannuksella.

Viime viikot ovat menneet pitkälti kunnallispolitiikan merkeissä. On ollut seminaareja, koulutuksia, valtuustoinfo, valtuuston kokous sekä Vihreiden valtuutettujen neuvottelupäivät. Vähitellen alan päästä sisään tähän hommaan. Toisaalta myös huomaan, että sormensa pitää saada peliin kauan ennen kuin asiat tulevat valtuuston käsittelyyn. Silloin peli on jo menetetty. Pian otan kuitenkin irtioton kunnallispolitiikasta ja suuntaan keskiviikkona Budapestiin työmatkalle. Aiheena sielläkin nuorten vaikutusmahdollisuudet.