
Tänään Leenan lähtiessä töihin lähdin itse Edinburghiin. En tiennyt etukäteen kaupungista juuri muuta kuin, että siellä on hieno linna ja se on Skotlannin pääkaupunki. Manchesterin tuottaman pettymyksen jälkeen en uskaltanut odottaa kauheasti, mutta Edinburgh osoittautui todella kiinnostavaksi! Rakennukset ovat huomattavasti vanhempia kuin Manchesterissa ja arkkitehtuuri on hienoa. Kävin kiertoajelulla ja Edinburghin hienossa linnassa. Juuri muuta en ehtinytkään. Kävelin hieman ympäriinsä ja istuskelin puistossa. Noh, kävin kahdessa museossa, jotka olivat ilmaisia ja totesin, etten varmaankaan tämän reissun aikana tule kauheasti käymään museoissa. En vain jaksa innostua niistä tarpeeksi, ainakaan maksaakseni paljoa sisäänpääsystä. Siellä oli myös sellainen tiedekeskus tai miksikä sitä sanoisikaan kuin Our dymanical earth. Siellä olisi päässyt kokeilemaan mm. miltä tuntuu maanjäristys tai tulivuorenpurkaus ja tutustumaan maapallon kehitykseen. Olin kuitenkin pulittanut jo kiertoajelusta kahdeksan puntaa ja sisäänpääsystä linnaan 11 puntaa, joten en raaskinut enää maksaa 12 puntaa sisäänpääsystä sinne. Sitä paitsi olin siinä vaiheessa jo liian väsynyt jaksaakseni keskittyä tarpeeksi kaikkeen, mitä siellä olisin nähnyt. Joudun jo säätelemään rahan kulutusta tai muuten olen vararikossa ennen kuin reissu on puolessa välissä. Kaikki matkamuistotkin, joita haluaisin ostaa, saa jäädä ostamatta. Eipä sitä krääsää mihinkään tarvitsisikaan ja kaiken lisäksi joutuisin kantamaan niitä rinkassa koko loppureissun.

Pitäisi varmaan yrittää ensi yönä nukkua univelkaa pois tai muuten tästä ei tule kohta mitään. En jaksa kierrellä paikkoja tai tehdä mitään, jos olen jatkuvasti näin väsynyt. Toisaalta nyt ei ole onneksi ollut edes mitään paikkoja, jotka ehdottomasti olisin halunnut nähdä, joten on ollut mukavaa vain kävellä ympäriinsä fiiliksen mukaan ja tutustua paikkoihin ja kulttuuriin niin. Glasgowsta en ole vielä nähnyt muuta kuin kaksi rautatieasemaa ja matkat niiltä metrolla ja metrolta Leenalle, eli en käytännössä juuri mitään. Leena tutustuttaa minua varmaankin tänään skottilaiseen pubikulttuuriin. Toivottavasti ei tule lisää univelkaa :D Huomenna ja ylihuomenna kiertelen Anna-Riitan kanssa kaupunkia ja huomenna menemme myös katsomaan Shakespearen Kesäyön unen. Nyt Leena tuli kotiin ja kokkaillaan ja sitten keksitään tekemistä :)
Kommentit