Eilen illalla lähdin kävelylle ja suuntasin poispäin keskustasta. Pyrin aina näkemään jotain muutakin kuin turistirysät, sillä paikallinen kulttuuri usein hukkuu keskustoissa kansainvälisyyteen. 20 minuutin kävelyn jälkeen olin keskellä paikallista asutusta ja sokeriruokopeltoja. Täällä tulee muutenkin usein mukavaa maatilan tuoksu, kuivattu heinä ja karja, kun suuntaa hieman ulos keskustasta.

Tänään lähdin aamulla klo 7.50 junalla kohti Jungfrauta, Euroopan korkeinta juna-asemaa - 3545 m. Matka maksoi noin 100 euroa, mutta oli todellakin sen arvoinen. Junaa piti vaihtaa kaksi kertaa ja matka kesti hieman yli kaksi tuntia, vaikka Interlakenista katsottuna Jungfrau näyttää olevan melko lähellä. Korkeus kuitenkin vääristää mielikuvaa ja matkan varrelle mahtui muitakin vuoria sekä mm. alppihiihdon maailmancup-rinteet. Viimeiset 35 minuuttia matkasta juna meni vuoren sisällä. Muuten maisemat olivat aivan mielettömät. Perille päästyäni kävin katsomassa jääpalatsin ja näköalatornin (3571 m).





Sen jälkeen suuntasin kahvilaan, joka oli noin 45 minuutin kävelymatkan päässä ja 3650 metrin korkeudessa. Oli mahtavaa kävellä kunnon lumihangessa, kun Suomen talvi oli niin surkea. Välillä oli todella lämmin auringonpaisteen ansiosta, mutta välillä tuli kovia tuulenpuuskia, jotka lennättivät lunta ja jääpaloja. Siinä korkeudessa ilma on jo sen verran ohutta, että vähänkin reippaammasta tahdista hengästyi ja ihmiset pysähtelivät välillä puuskuttamaan. Joka puolella olikin kylttejä, joissa kehotettiin liikkumaan hitaasti, jottei kukaan tuupertuisi matkalle.





Kun lähdin takaisin kahvilasta, jouduin laskeutumaan liukasta, kapeaa ja tamppautunutta polkua ja vieressä oli jyrkänne. Siellä ei ollut minkäänlaista narua tai kaidetta, josta ottaa tukea, joten jouduin ottamaan toisella puolella olevasta lumikinoksesta tukea, jotten lentäisi jyrkänteeltä alas. Kesken laskeutumisen yllätti paha tuulenpuuska ja lunta lensi päin naamaa. Jouduin odottelemaan sen tyyntymistä. Kun pääsin pois kapeasta kohdasta ja jyrkänteen vierestä, huomasin, että toinen käteni oli aivan sininen eivätkä sormet liikkuneet kunnolla. Huolestuin, sillä matkaan takaisin menisi ainakin puoli tuntia. Kiitos Larin ensiapuopetusten, tiesin, että pitää toimia heti. Puhaltelin sormiani ja kaivoin repusta villapaidan, jonka käärin käteni ympärille, sekä juoksin lyhyen matkaa, jotta sain veren kiertämään. Kun pääsin takaisin, käteni olikin jo lämmennyt ja kutakuinkin entisellään. Selvisin siis pelkällä säikähdyksellä.

Jungfraulla oli japanilaisia joka puolella, ja minulla alkoi vähitellen mennä hermo heidän tungeksimiseensa ja vau- ja ooh- huutoihin. Onneksi kauempana näköalatornista heitä ei juuri näkynyt. Täällä on myös yllättäen melko paljon intialaisia turisteja. Kun pääsin takaisin kahvilasta juna-asemalla, kuulin jonkun sanovan nimeni ja huomasin hotellini johtajan. Hänkin oli tullut viettämään vapaapäiväänsä huipulle, mutta oli vasta tullut, kun olin jo lähdössä. Matka takaisin Interlakeniin meni maisemista nauttiessa puoliunessa.



Palattuani Interlakeniin vain lepäilin ja pesin pyykkiä. Nyt voisin taas vähitellen lähteä keskustaan päin. Tämä paikka on yksinkertaisesti niin mahtava, että haluan ehdottomasti tulla tänne joskus muutamaksi viikoksi ja vaellella vuorilla enemmänkin. Jungfraun suuntaan menee täältä lukuisia uskomattoman hienoja vaelluspolkuja. Kun saisi vielä jonkun mukaan... ehkä pitäisi ehdottaa viime kesän vaellusporukalle retkeä ulkomaille ;)