Eilisilta oli pitkästä aikaa juuri sitä itseään - politiikkaa tuopin ääressä. Mielestäni esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai eläinten oikeuksista keskustelemisen voi laskea politiikaksi, mutta eilen juttut olivat lähinnä ns. kovaa politiikkaa. Antin kanssa keskustelu lensi ruokaverosta kaavoittamiseen ja kunnallis- ja yliopistopolitiikasta vihreiden puna/sinivihreyteen ja puoluerajoihin. Viime aikoina olenkin taas ollut pitkästä aikaa todella poliittisella tuulella. Kunnallisvaalitkin ovat alkaneet puhuttaa.

Eilinen päivä oli melko pitkä ja uuvuttava. Ensimmäinen täysi päivä töissä ja sen jälkeen kävin viemässä keskustassa parille ilmoitustaululle mainokset töissä ensi viikolle järjestettävästä sadonkorjuujuhlasta. Kävin myös etsimässä pari artikkelia gradua varten ennen kuin näin Antin. Tänään olin aamulla töissä aika tokkurassa, mutta pääsin vähitellen vauhtiin hommien kanssa. Kerhojen aikaansaaminen on edennyt hyvin ja tänään innostuin kirjoittelemaan kerho-ohjaajille ohjeita niin, että meinasin vahingossa jäädä ylitöihin. Hälytyskellojen pitäisi varmaan soida, kun viihdyn töissä niin hyvin, etten kaipaa kotiinlähtöä juurikaan. Sain muuten taas kerran huomata, kuinka pienet piirit ovat, sillä työkaverini seurustelee Mäntsälästä kotoisin olevan tuttuni kanssa.

Nyt illalla kirjoittelin pikaisesti huomisen NVV-koulutuksen ennakkotehtävän eli mielipidekirjoituksen ajankohtaisesta aiheesta. Tein sen siis todella pikaisesti, 20 minuutissa, ja laatu oli varmasti sen mukaista. Innostuin avautumaan siitä, kuinka nuoria ei oteta tarpeeksi mukaan päätöksentekoon eikä heiltä ylipäätään kysytä, miten ja missä he haluaisivat viettää vapaa-aikansa kadulla maleksimisen sijaan. Nuorissa on kuitenkin tulevaisuus, joten osallistamista tarvittaisiin enemmän.

Pikakirjoittelun jälkeen lähdin Arin ja Arin kaverin kanssa viemään tavaraa kaatopaikalle. Kuittailimme Arille koko ajan hänen tavastaan etsiä mitä ihmeellisimpiä uudelleen käytettäviä osia tms. ja kantaa niitä mukanaan kaatopaikalta. Kumma kyllä tällä kertaa lähdimme pois tyhjin käsin.

Nyt taidan jatkaa kerho-ohjelman suunnittelua. Näillä näkymin päädyn vetämään luontokerhoa Laajasaloon, sillä sinne ei ainakaan toistaiseksi ole löydetty ohjaajaa.

Toivottavasti huomenna ei ole kauhea ukonilma, jottei taiteiden yö mene aivan pilalle.