Vietin viime sunnuntaina syntymäpäiväni poikkeuksellisissa merkeissä. Olin Nuuksiossa Muirin taipaleella. Lähdimme aamulla Tikankolo-mökiltä vaeltamaan aikaisin ennen auringonnousua. Päivän seikkailimme metsissä, kallioilla ja lampien luona ilman karttaa, kompassia, kännyköitä ja kelloja. Oli todella vapauttavaa, kun ei tarvinnut miettiä, missä on ja paljonko kello on. Takaisin mökille saavuimme auringonlaskun jälkeen.

Sunnuntain jälkeen aika ja paikka on ollut välillä muutenkin kadoksissa. Olen viikon aikana useasti ollut eri päivässä kuin mikä oikeasti on. Toisaalta on ollut myös niin paljon tekemistä, että aika on unohtunut ja samalla myös osa tehtävistä, jotka olen vakaasti aikonut hoitaa. Hengissä olen kuitenkin selvinnyt kaikista kokouksista, kerhoista, töistä ja tapaamisista. Tänään on jotain niinkin ihmeellistä kuin vapaapäivä. Tampereella alkaisi toki vihreiden opiskelijatapaaminen, mutta pyhitän tämän ja huomisen päivän rentoutumiselle tai muuten räjähdän kohta. Tänään pitäisi kuitenkin siivota, käydä kaupassa ja leipoa, sillä kämppäni täyttyy illalla synttäreitäni juhlimaan tulevista sukulaisista. Huomenna illalla on kavereiden vuoro. Sunnuntai meneekin sitten kasviskekkereillä.

Viikko on ollut taas täynnä politiikkaa. Edarivaalikoulutus, kolme kansanedustajan tapaamista jne. Välissä kasvatuspoliittisia keskusteluja kavereiden ja kerhonohjaajien kanssa. Nyt kun vedän paria rasavilliä kerhoporukkaa, olen alkanut epäillä, että ehkä en sittenkään lue itselleni toista tutkintoa lastentarhanopettajaksi. Toisaalta olen myös huomannut, että kaiken kokemukseni ja saamani järjestökoulutusten avulla olen oikeasti alkanut hallita ainakin joten kuten ongelmatilanteita lasten kanssa. Noh, kummipoika tulee tänään käymään, niin kohta revin taas hiuksia päästäni.

Tänään kuuluisi olla päällä punainen paita Myanmarin munkkien tukemiseksi. Ylen uutisten mukaan sotilaat ovat surmanneet jo 13 mielenosoittajaa. Turhauttavaa ja laittaa vihaksi. Muirin taipaleella oli kuitenkin ihanaa huomata taas kerran oma pienuutensa. Usein ottaa kohtuutonta stressiä maailman parantamisesta ja esimerkiksi tapahtumien järjestämisestä. Oman pienuuden toteaminen auttaa kuitenkin ymmärtämään, että jos jokin asia meneekin pieleen, ei se kaada maailmaa. Pitää muistaa asioiden mittasuhteet. Silti raadan niska limassa lukuisissa järjestöissä kaiken vapaa-aikani saadakseni jotain hyvää aikaan. Toisaalta pienetkin edistysaskeleet antavat tyydytystä. Esimerkiksi yliopisto-opetuksessa käytettävien eläinten määrää saadaan toivottavasti ja jopa todennäköisesti vähennettyä kiitos toimiemme. Uusia taistoja kuitenkin riittää.