Tänään väännettiin Luonto-Liiton ympäristöpoliittista ohjelmaa. Ikävä kyllä en itse päässyt paikalle, vaan jouduin sen sijaan tyytymään lumisateen katseluun sohvalta lämpöilyn takia. Lähetin kuitenkin kommenttini visioista. Ohjelmasta on tulossa hieno - visio toivomastamme maailmasta. Pääpointit ovat luonnon itseisarvo ja uusiutuvien luonnonvarojen käyttö. Lisäpointtina nostin esille, että olisi kiva saada mukaan L-L:n kanta liikkumisvapaudesta ja sen muodoista. Saa nähdä, päätyikö se mukaan. Globalisaatio ja ihmisten lisääntyvä liiikkuvuus ovat tosiasioita ja liikkumisvapaus on ihmisoikeus. Lentämisen ei kuitenkaan tarvitse olla itsestäänselvyys, vaan liikkuminen muilla tavoin pitää tehdä kannattavaksi. Tosin ei pelkkä taloudellinen peruste riitä. Vasta kun on seikkaillut ympäri Eurooppaa useita kertoja junalla, ymmärtää, että matka on seikkailu. Määränpää on loppujen lopuksi sivuseikka. Lentäminen paikasta toiseen on tylsää ja siinä samalla jää näkemättä paljon hienoja alueita. Tämä ajatuksenjuoksu nyt ei kuitenkaan liittynyt siihen ympäristöpoliittiseen ohjelmaan.

Liikkuminen vaikuttaa suurelta osin ihmisten ekologiseen jalanjälkeen. Laskin pari viikkoa sitten pitkästä aikaa oman jalanjälkeni. Olin kokenut huonoa omaatuntoa rivitaloasumisestani, mutta totesin, ettei se ole ongelma, vaan suurempi ongelma on julkisen liikenteen käyttämiseni! En käytä autoa, vaan liikun busseilla, junilla, metroilla ja ratikoilla, mutta niin paljon, että sen takia tarvittaisiin useita maapalloja, jos kaikki eläisivät kuten minä. Ehkä parempi kuitenkin vain olla hiljaa tästä, kun suurin osa ei suostu edes vaihtamaan omaa autoa julkisiin. Lihasvoima olisi kuitenkin paras. Yritän lohduttautua sillä, että 90 prosenttia matkoistani suuntautuu kuitenkin maailman parantamiseen liittyviin tapaamisiin tai töihin.

Luonto-Liiton ympäristöpoliittisen ohjelman johdannossa todetaan, että järjestö on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Tavallaan koen ristiriitaa siitä, että olen mukana tekemässä ohjelmaa, vaikken itse ole sitoutumaton ja joku voisi siksi syyttää "kotiinpäin viemisestä". Enkä muuten tasan ole ainoa puoluepoliittisesti sitoutunut ohjelman tekijöiden joukossa ;) Tämä on kuitenkin nykyaikaa. Samat ihmiset pyörittävät monia järjestöjä eikä päällekkäisyyksiä voi välttää. Sitoutuneisuus ei ole ongelma niin kauan, kun sitä ei käytä väärin.

Viime aikojen rankkuus on ollut vaikeaa myös muille. Kummipoikani on menetysten myötä alkanut pelätä äitinsä kuolemaa ja on itkenyt pelkoaan viimeisen viikon aikana useita kertoja. Keskustelu koulupsykologin kanssakaan ei ollut auttanut, koska tunne on niin vallitseva. Eikä hän varmasti ole ainoa, joka pelkää tulevaa. Olisi löydettävä uusia tapoja päästä eteenpäin. Lomaviikkoni sattui kuitenkin hyvään väliin, ja olen nyt voinut jättää velvollisuudet vähän vähemmälle ja olen yrittänyt nauttia vuoden parhaista talvipäivistä. Olen myös viettänyt aikaa niiden läheisten kanssa, joiden kanssa se vielä on mahdollista.