Joskus tuntuu, että miksi yrittää parantaa maailmaa, kun suurin osa ihmisistä ei halua laittaa tikkuakaan ristiin sen eteen ja maailman parantaminen tuntuu olevan yhtä suurta, epätoivoista taistoa. Pettymysten keskellä pienistä iloista saa kuitenkin intoa ja voimaa jatkaa. Tällainen pieni ilo oli lauantainen Luonto-Liiton perheille ja luontokerholaisille suunnattu Vainupäivät-tapahtuma, jonka järjestämisestä olin päävastuussa. Olin melko skeptinen, että tuleeko paikalle ihmisiä, mutta sain yllättyä positiivisesti ja paikalla oli ihmisiä välillä ruuhkaksi asti. Nautimme Vanhankaupunginlahdella aurinkoisesta säästä, keväisestä lehtimetsästä, merenrannasta ja hyvästä tapahtumasta. Ympäristökasvatus voi ja sen pitää olla hauskaa!









Myyttirastilla oli alussa ruuhkaa ja siellä kuunneltiin keskittyneesti tarinaa.



Kärppähipan iloa.



Kasvomaalaus oli odotetusti hitti.



Valmis ympäristötaideteos.

Sunnuntaina suuntasin äitienpäivän viettoon ja veimme poikien kanssa äidille kukkia. Pihatöitä tehdessä teimme hämmästyttävän löydön - kasvien fossiileja, todennäköisesti sammalia, kiinni kivessä. Valitettavasti hyväkään kamerani ei suostunut ottamaan lähempää niistä kuvaa.






Ihmiset tuntuvat usein valittavan aivan liian pienistä asioista. Vaikka pienet asiat ovat joskus suuria asioita, voisi ne ikävät asiat jättää sivuun ja keskittyä siihen, mikä on hyvin. Tänäänkin sateinen aamusää tuntui saavan monet huonolle tuulelle, mutta sekin on vain asennekysymys. Sadetta tarvitaan ja lämmin keväinen sade on ihanan raikastavaa. Itsekin tarvitsen nyt oikeaa asennetta enemmän kuin koskaan ja siihen aion vahvasti myös pyrkiä. Vaikka elämä on potkinut alkuvuoden aikana enemmän päähän kuin koskaan ennen, en anna vastoinkäymisten viedä iloa.