Vietin osan lomastani Pohjois-Italiassa, jossa tuli kierrettyä mm. Dolomiittien vuoristo, Gardajärvi, Verona, Milano ja Venetsia. Samalla sain katsauksen italialaiseen kulutuskulttuuriin. Pieni epäekologinen yksityiskohta oli ravintoloissa pieniin paperipusseihin paketoidut ruokailuvälineet. Muutenkin italialaiset osaavat kuluttaa. Autoja maassa on henkeä kohti eniten Euroopassa. Nettopalkoista 50 prosenttia puolestaan kuluu vaatteisiin, kun Suomessa vastaava luku on viisi prosenttia. Italialaiset osaavat myös lomalla kuluttamisen. Pieni mielenkiintoinen yksityiskohta italialaisesta kulttuurista on myös, että lapset muuttavat pois vanhempiensa luota keskimäärin 28-vuotiaina ja Venetsiassa keskimäärin peräti 32-vuotiaina. Kuvia reissusta.

Suomessa puolestaan ylistetään taas työnteon nimeen, sillä Vanhanen on ottanut kantaa työajan lisäämisen puolesta. Uskonpa, että työajan lisääminen johtaisi myös pahoinvoinnin lisääntymiseen. Keravalla lauantai-iltana tapahtunut 14-vuotiaan tytön surma osoittaa taas, kuinka paljon pahoinvointia tässä maassa ja kulttuurissamme on muutenkin.

Aikaisemmin kirjoitin poliisien suhtautumisesta eläinoikeusliikkeeseen. Nyt poliisi on ilmoittanut, ettei usko eläinoikeusliikkeen keksivän juuri uusia "terrorismin muotoja", vaan voimavarat keskitetään tällä erää ydinvoimanvastaisen aktivismin seuraamiseen.

Loman aikana olen saanut todella huomata, mitä epilepsian kanssa eläminen on. Diagnoosin saadessani luulin vielä, että elämä olisi suht normaalia satunnaisia kohtauksia lukuun ottamatta. Nyt olen totaalisen kyllästynyt siihen, että maailma pyörii jatkuvasti silmissä ja sairaus tuo mukanaan muita sairauksia. Saa nähdä, opinko koskaan todella elämään tämän kanssa.