Kesäloma hurahti ohi ilman, että sain aikaan yhtään blogikirjoitusta. Ennen lomalle lähtöä kävin taas vetämässä myös pari lasten luontoleiriä Hangossa. Tietokoneesta vieroittuminen teki kesän aikana hyvää, sillä tietokone ja erityisesti internet merkitsevät minulle nykyisin alituista stressiä. HS kertoo tänään, että Kiinassa nettiriippuvaisia hoidetaan  sotilaskurilla. Ei sinänsä, koska netistä on tullut varsinainen riesa, joka on suorastaan uhka kansanterveydellekin, kun liikkuminen ja sosiaalinen kanssakäyminen vaihtuvat tietokoneen ääressä istumiseen.

Itselle viiden viikon loma teki terää, mutta se ei vielä riittänyt vaikean uupumukseni voittamiseen. Vielä tarvitsisi tuplasti saman verran lomaa lisää. Olen nauttinut kesällä erityisesti luonnon ehdoilla elämisestä. Vuorokausirytmi on voinut kulkea valon mukaan ja ruoasta suuri osa on ollut kotimaista ja itse kerättyä. Pakastin on täyttynyt marjoista ja mm. nokkosia, sieniä ja  raparperia on kerätty talven varalle. Nyt kun muuton myötä asumme Sipoonkorven vieressä, ovat marja- ja sienimetsät aivan vieressä, joten syksyn aikana aion kokousten sijaan suunnata pääasiallisesti metsään.

Teimme loman aikana myös viikon matkan Puolaan. Matkat taittuivat laivalla ja bussilla, ja Gdansk ja Varsova osoittautuivat häikäisevän kauniiksi kaupungeiksi lukuisine puistoineen.

Varsovan yöelämässä.

Kesäloman parasta antia olivat silti mökkeily, metsäretket ja suoturetki Päijänteellä.

 

 

Loma päättyi jo perinteeksi muodostuvalla tavalla Faces-festareihin.

 

Nyt on aika taas yrittää asennoitua arkeen, vaikka mieli halajaisi elää elämää, jota itse kontrolloisi eivätkä työ ja järjestöt sanelisi ajankäyttöäni. Taistelu kohti sellaista elämää jatkuu taas kerran. Töiden alkamisen lisäksi järjestö- ja politiikkatouhutkin jatkuvat taas ja tänään olimmekin tutustumassa Sipoonkorpeen vantaalaisten ja helsinkiläisten vihreiden valtuutettujen voimin. On Suomen luonto vain ihmeellinen ja kaunis.

Olen viime aikoina miettinyt paljon elämän olemusta ja tarkoitusta. En oikeastaan tiedä, miksi tämä on taas poikkeuksellisen paljon pohdituttanut minua. Kenties kaiken stressin ja väsymyksen mutta myös onnen vuoksi. Eilinen ja tämä päivä kului valtuustoseminaarissa Heinolassa ja sielläkin pohdin näitä asioita. Poliittiset päättäjät voivat luoda raameja kuntalaisten elämälle, mutta silti monet valinnat ovat kuntalaisen itsensä käsissä. Jokaiselle tulisi taata hyvät terveys- ja sosiaalipalvelut sekä toimeentulo, mutta ihminen saa itse päättää, missä asuu ja miten elämänsä elää. Turhan usein työstä muodostuu itse tarkoitus ja kunnankin palveluksessa olevat ihmiset piiskataan uupumukseen asti.

Filosofi Maija-Riitta Ollila piti seminaarissa todella innostavan luennon, jossa pohdittiin mm. arvojamme ja yhteisön vaikutusta yksilöön. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner puolestaan kertoi kuvainnollisesti asioivansa ainoastaan miellyttävien mandariinien kanssa ja jättävänsä happamien sitruunoiden tapaamisen muille. Noh, kenties me kaikki emme voi valita, kenen kanssa työskentelemme. Voimme kuitenkin jossain määrin valita, elämmekö elämäämme niin, että se tuntuu mandariinilta vai sitruunalta. Elämä on liian lyhyt käytettäväksi epämiellyttävään tai uuvuttavaan työhön. Aina ei toki ole valinnan mahdollisuutta, mutta jos on, riski kannattaa joskus ottaa ja kurkata, mitä nurkan takaa löytyy. 

Itse olen viime aikoina miettinyt paljonkin sitä, miksi eläisin elämääni edes osittain niin, että se tuntuu sitruunalta. Tiedostan yhä vahvemmin, että yhteys luontoon ja elämän ihmettely on minun elämäni mandariini. Olen askeettinen hedonisti, jota maaseutu metsineen ja perunamaineen kutsuu yhä enemmän. Toisaalta matkailukin on intohimoni ja tänä vuonna olen innostunut erityisesti kotimaan matkailusta: viime viikonloppuna Virolahti, nyt Heinola, viikon päästä Jyväskylä ja kahden viikon kuluttua Hanko. Baltian ja Puolan reissukin jo häämöttää kesän lähestyessä. 

Ankea tosiasia kuitenkin on myös, että laman myötä vantaalaisten nuorten työttömyys on puolen vuoden sisällä kasvanut yli 80 prosenttia ja meidän päättäjien pitäisi pystyä hoitamaan kaupungin asiat niin, että vantaalaisilla on hyvä olla. Laman toivoisi tuovan mukanaan uutta arvokeskustelua, mutta uhkaavasti näyttää, että 90-luvun virheitä ollaan taas toistamassa. Kunpa löytyisi viisautta ja sydäntä tarjota mandariineja sitruunoiden sijaan. 

Viime päivinä media on käsitellyt paljon Vihreiden nuorten ehdotusta vain yhdestä liharuokapäivästä. Asiasta on kirjoittanut Hesari jo pariin kertaan ja mm. YleX:n ja Radio Helsingin keskustelut ovat pyörineet sen ympärillä. Kannanotto meni tällä viikolla läpi Helsingin Vihreiden Nuorten nimissä, vaikka teimme Vantaalla kannarin aiheesta jo viime viikolla. Toimittajat osoittivat taas valtansa tarttumalla aiheeseen nyt toisen järjestön nimissä, eivätkä viime viikolla. Pääasia oli kuitenkin saada asia keskusteluun. Kunnia menee silti Juhikselle aiheen keksimisestä. Kannanoton kirjoitimme bussissa paluumatkalla Joensuusta ViNOn liittokokouksesta.

Keskustelu ja "argumentointi" aiheesta on ollut taas niin naurettavaa, etten ole jaksanut seurata nettikeskusteluita. Radiokeskustelua olen töissä jonkin verran kuunnellut. Vasta-"argumentit" ovat tasoa: "pitää saada proteiinia", "kasvavat lapset tarvitsevat lihaa eivätkä urheilijat jaksa kasvisruoalla", "en usko tutkimuksiin lihantuotannon ilmastokuormituksista", "ennemmin karsitaan jostain muusta ympäristökuormituksesta kuin ruoasta", "ei meidän tarvitse, kun Suomessa ympäristöasiat ovat jo niin hyvin" jne. jne. Hyväksyn vastustamisen, mutta toivoisin argumenteille faktapohjaa. Soija sisältää tunnetusti lihaa enemmän proteiinia ja myös monet urheilijat käyttävät sitä proteiinilisänä.

Ikävä kyllä kasvisruoan suosijat ovat itse useimmiten niitä, jotka karsivat myös muusta ympäristönkuormittamisesta enemmän kuin muut. Toivoisin lihanruoan nimeen vannovien seisovankin sanojensa takana konkreettisilla teoilla esimerkiksi vähentämällä autoilua ja kulutustaan. En myöskään ymmärrä logiikkaa, että jos muualla asiat ovat huonommin, se oikeuttaisi meitä elämään ympäristön ja eläinten kannalta epäoikeudenmukaisesti. Jokaisella on henkilökohtainen vastuu ja Suomessa paljon parannettavaa, erityisesti eläinten oloissa. Juuri Pietarissa käyneenä tulistuin kyllä sikäläisestä jäte- ja vesipolitiikasta - "kaikki suoraan Itämereen". Se kuitenkin innostaa minua toimimaan entistä paremmin omassa elämässäni sen sijaan, että eläisin samalla tavalla kuin Pietarissa toimitaan.

Kaikki tämä keskustelu on nostanut taas tunteeni ja maailmantuskani pintaan, kun huomaan minkälaisessa itsekkäässä umpiossa suuri osa suomalaisista elää ympäristön ja eläinten kustannuksella.

Viime viikon valtuuston kokouksessa oli listalla Vantaan hyvinvointiselvitys. Kaiken muun, kuten kaupunkien yhdistymisselvityksen, ohella se jäi kuitenkin ikävän vähälle huomiolle, vaikka se on yksi tärkeimmistä asioista, joiden pohjalle päätöksentekoa tulisi rakentaa. Selvitys osoitti, että polarisaatio jatkuu - osa voi entistä paremmin ja osa entistä huonommin. Masennuslääkkeitä syö jopa 10 prosenttia aikuisväestöstä ja työuupumus on yleistä. Alkoholin käyttö lisääntyy jatkuvasti, mutta nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt.

Valtuustoinfossa nostettiin esille näkökulmaa, ettei hyvinvointia aina voi mitata täsmällisillä mittareilla, kuten työllä, tulotasolla ja asumisella. Hyvinvointiin liittyy oleellisesti onnen kokeminen ja se on jokaiselle subjektiivista, joten onnen lähteet vaihtelevat. Miksei siis tehtäisi tutkimusta, jossa kysyttäisiin vantaalaisilta, ovatko he onnellisia ja miksi ovat tai eivät ole.

Puhuinpa tässä juuri erään tuttuni kanssa myös vanhempien vaikutuksesta lapsen onneen ja sen kauaskantoisuudesta läpi elämän. Aikuisen kokema masennus saattaa juontaa juurensa lapsuuden kokemuksiin, vaikkei kokisikaan, että omassa lapsuudessa olisi mitään, mikä sen voisi aiheuttaa. Lapsia kasvattaessa taas näin taantuman aikana tulisikin kiinnittää erityistä huomiota lasten ja nuorten hyvinvointiin. Lapsia ja nuoria tulee rohkaista heidän vahvuuksissaan ja antaa heidän kasvaa persoonallisiksi. Heidän onnentunnettaan voi tukea tarjoamalla heille pieniä elämyksiä, jotka eivät vaadi rahaa ja materiaa, vaan läheisyyttä ja keskusteluseuraa. Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa kasvetaan aivan liian helposti arvottamaan ihmisiä heidän suoritustensa ja kyvykkyytensä mukaan. Toivottavasti emme halua ajaa tulevia sukupolviamme uupumukseen jo nuorena heidän yrittäessään täyttää yhteiskunnan vaatimukset.

Itse yritin pakoilla uupumusta pääsiäisen ajan Pietarissa. Suorastaan häpeällistä, etten ollut siellä ennen käynyt, vaikka se on niin lähellä. Todennäköisemmin palaan jatkossa mieluummin sinne kuin jonnekin länsi-Euroopan suurista kaupungeista. Muutamia matkakuvia on Flickrissäni.

Tänään on ilostuttanut kuitenkin läpimennyt kannari. 

Onko selvityksen tekeminen ensimmäinen siirto kohti Helsingin ja Vantaan yhdistymistä? Karkaisiko päätöksenteko kaupunkien yhdistyessä vain kauemmaksi vantaalaisten ulottuvilta? Tulisiko Vantaasta vain helsinkiläisten lisärakennusmaa? Muun muassa nämä asiat herättivät paljon keskustelua eilisillan valtuuston kokouksessa. Demarit ja vasemmistoliitto vastustivat yhdistymisselvityksen tekemistä mm. edellä mainittuihin syihin vedoten. Hämmentävää kyllä itse olin samaa mieltä kuin kokoomuslaiset - selvitys on tehtävä. Tähän päätyivät myös muut Vihreät sekä monet muut, ja yhdistymisselvityksen tekeminen hyväksyttiin tuntien keskustelun jälkeen äänin 37-30.

Itselleni yhdistyminen ei ole ollut puolin eikä toisin erityisen intohimon kohde. Haluan muodostaa lopullisen mielipiteeni vasta, kun faktat on selvitetty. Kuntalaisten näkökulmasta selvitys on mielestäni paras tehdä, jotta voimme nähdä, olisiko siitä hyötyä. Jos vantaalaisten aseman kuitenkin koettaisiin huonontuvan esimerkiksi palvelujen tarjonnan ja/tai laadun suhteen ja lähidemokratian toteutuminen nähtäisiin mahdottomaksi, tulen vastustamaan yhdistymistä. Kesäkuun valtuuston kokouksessa määritellään tarkemmin, millainen selvityksestä halutaan, joten sitä ennen voitte ottaa yhteyttä ja kertoa tärkeäksi kokemianne näkökulmia.