Menin eilen vanhempieni kanssa laittamaan mökkimme talvikuntoon. Vaalimaan raja-aseman rekkajono alkoi heti Haminan jälkeen. Ennen se muodostui niin pitkäksi vain juhannuksen ja joulun aikaan, mutta nykyisin se on jatkuva ongelma. Perjantaina yksi henkilöautoilija oli kuollut jouduttuaan onnettomuuteen rekan kanssa ohittaessaan rekkajonoa. Me selvisimme sentään hengissä. Tien pengertä on onneksi levennetty kesän jälkeen, joten rekat eivät tuki koko oikeaa kaistaa. Jonoa ohittaessamme isäni tokaisi, että on tainnut tulla uusi Playstation-peli. Rekkajonot johtuvat siis Venäjän tullin tehottomuudesta. Ratkaisu on löydettävä sen sijaan, että rekkoja seisotetaan tien vieressä ja kuskit käännäävät ja roskaavat tienpielet aivan järkyttävän näköisiksi. Kuskeille ei myöskään makseta palkkaa tuntikausien odottelusta, vaan he saavat palkan kilometrikorvauksina. Rekkaliikennettä pitäisi yleisestikin suunnata yhä enemmän raiteille. Raskaalle liikenteelle ei tulisi myöntää polttoaineverohelpotuksia, mikä suuntaisi rahteja enemmän raiteille.

Liikenteellä on muitakin ongelmia kuin päästöt, sillä eilisen päivän aikana olin useaan kertaan aivan rikki katsellessani teillä olevia kuolleita eläimiä. Suurin osa niistä oli jäniksiä, mutta Haminassa näin myös kuolleen koiran tien vieressä. Viimeistään siinä vaiheessa poltin päreeni. Vihasuhteeni autoihin vahvistui taas eilen huomattavasti. Muistan edelleen elävästi unen, jonka näin viime keväänä. Siinä moottoritien toinen kaista oli täynnä kuolleita eläimiä. Heräsin unesta paniikin sekaisin tuntein. Liikenteen aiheuttamat eläinkuolemat ovat nyt taas ajankohtaisia senkin vuoksi, että hirvenmetsästysaika on menossa. Metsästystä puolustellaan paitsi taimikkotuhojen välttämisellä ja kantokyvyn säilyttämisellä, usein myös liikenneonnettomuuksien vähentämisellä. Ihmiset unohtavat, että olemme itse aiheuttaneet hirvikannan kasvun saalistamalla petokannat todella alhaisiksi. 

Eilen oli kuitenkin rentouttava päivä, vaikka koinkin ajoittain aikamoista tunnemyrskyä yhteiskuntamme vääryyksistä. Ihailin syksyä mökkisaarellamme ja nautin meren läheisyydestä. Luonto on usein niin kaunis, että sitä on vaikea edes käsittää.





Kävin tutkailemassa saaren keskellä paikkaa, jolta on louhittu rakennuskiviä Pietarin kirkkoon 1700-luvulla.



Viimeiset syksyn värit ja talven ensimmäiset merkit.



Ihanaa sammalmattoa. Olen aivan hulluna rahkasammaliin :)




Tänään masennuin taas aamulla lukiessani Hesaria. Tehyn työtaistelu, Helsingin katujen kerjäläiset, Ollilan ehdottaminen EU:n "viisasten" ryhmään... taidan jättää näiden asioiden ruotimisen kuitenkin myöhempään. Äsken kävin tätini kanssa sienestämässä ja nyt lähes neljä litraa sieniä odottaa paistamista ja pakastamista.