Joulu on saanut lapsenmielisyyteni ja elämäniloni heräämään taas aivan uudella tavalla. Kerhoja vetäessä pääsen leikkimään, askartelemaan ja puuhailemaan muuten lasten kanssa, mutta mukana tulee silloin vastuu, joka pakottaa hallitsemaan tilannetta. Toki olen joulun aikanakin ollut vastuussa kummipojastani, mutta olotila on ollut huomattavasti vapautuneempi. Kummipojan lahjat olivat ahkerassa käytössä ja ne olivatkin ehdottomasti joulun ykkösjuttu. Aattoilta ja joulupäivän aamu kuluivat tanssimatolla, kun haastoimme vuorollaan toisiamme tanssikilpaan. Serkkupojat opettivat minulle myös diablotemppuja ja koukutuin pahasti. Pitänee jopa harkita oman diablon hankkimista – sen hankinnan järkevyyttä voi toki pohtia, mutta toisaalta se on hauska tapa poistaa stressiä hetkellisesti. Yritin aattona karata puolilta öin nukkumaan, mutta eipä minua päästetty. Piti vielä pelata monopolia, mistä ei tosin meinannut tulla mitään kaikkien hysteerisen väsymyksen vuoksi.
Ilo on herännyt ainakin tässä talossa, vaikka vielä aattoaamuna oli havaittavissa joulustressiä ja –ärtymystä, jota yritin poistaa muista. Kaikissa kodeissa ilo ei kuitenkaan ole tullut joulun mukana, vaan sen sijaan on ollut perheriitoja ja –väkivaltaa. Joululla on hyvät ja huonot puolensa. Itse en muuten onneksi saanut tänä vuonna mieletöntä määrää turhia materialistisia lahjoja, vaan viestini alkavat vähitellen mennä perille. Sain kuitenkin useita lahjakortteja. Mm. Akateeminen kirjakauppa siis odottaa.
Olen tässä parin päivän aikana pohtinut elämäniloa ja tänään katsoin yhtä elokuvaa, jossa puhuttiin muistoissa elämisestä. Harvat nykyisin tuntuvat osaavan elää hetkessä. Itsekin olen oppinut sen vasta vähitellen ja nyt osaan todella nauttia hetkestä. Äsken rentouduin olohuoneen lattialla maaten, musiikkia kuunnellen ja kattoon tuijottaen. Joskus puolestaan saatan istua esimerkiksi merenrannalla pari tuntia vain vettä ja taivasta tuijottaen ja maailmanihmeitä miettien. Joidenkin korviin se saattaa kuulostaa hullulta, mutta minulle se on mitä parhainta rentoutumista. Sanotaan, että nerouden ja hulluuden raja on hienoinen – liekö sitä joskus ollenkaan. Maakasvatuksen myötä olen kuitenkin oppinut näkemään ja kokemaan maailmaa aivan uusin silmin. Nautin hetkestä ja väreistä aivan eri tavoin kuin ennen. Tähän pääseminen ja todellinen hiljentyminen ja rauhoittuminen ovat kuitenkin olleet opettelun takana.
Muistoja on mukava ajoittain vaalia, mutta niihin ei kannata takertua liiaksi, vaan elämästä kannattaa nauttia. Sanotaan, että ihmisten hius- ja pukeutumistyyli jämähtää aikaan, joka heidän mielestään oli heidän siihen astisen elämänsä parasta aikaa. Elämäänsä ei pysty täysin hallitsemaan, ja hyvä niin, mutta kannattaa silti ottaa siitä sen verran otetta, että tekee asioita joista nauttii. Ilot ja surut kannattaa ottaa vastaan täysin rinnoin ja toteuttaa unelmiaan. Parhaat jutut syntyvät kuitenkin usein aivan extemporee. Olen jo tänään miettinyt ulkomaanseikkailuja ensi vuodelle, mutta en aio lyödä niitä vielä liiaksi lukkoon. Viime kesän interrailkin toteutui loppujen lopuksi lyhyellä varoitusajalla. Antaa ajan viedä ja tuoda asioita tullessaan. Hyvä sääntö kaikille: eläkää, kokekaa ja tuntekaa!
Kommentit