Perjantain Vihreässä Langassa käsiteltiin monia asioita, joista olen viime aikoina kirjoitellut, esimerkiksi sitä, mihin Vihreitä enää tarvitaan, kun demarit ovat varsinkin pääkaupunkiseudulla vihertyneet. Lisäksi Johanna Sumuvuori pohti kolumnissaan vihreää ideologiaa ja kuulutti sen perään järkivihreyden sijaan. Ideologiaahan minäkin olen tässä viime aikoina kaivannut Vihreiden kokonaistilanteeseen. Jos haluamme jatkossa olla hukkumatta muiden puolueiden massaan, on taustalla oltava ideologia. Merikukka loikkasi Vihreistä Kokoomukseen, mikä ei ollut yllätys ainakaan Vihreille. Voisi sanoa, ettei Merikukalla ole ollut (tietääkseni koskaan) vihreää ideologiaa ja kieltämättä hänellä ei ole ollut juuri taustatukeakaan Vihreissä. Kunpa hän vain olisi loikannut jo ennen eduskuntavaaleja.

Usein tuntuu, että maailma on paha. Oikeastaan aina, kun lukee uutisia, tuntuu siltä. Yhdysvalloissa on ollut viikon sisällä taas useita kouluammuntatapauksia, joissa on kuollut yhteensä yli kymmenen ihmistä. Mitä tämäkin kertoo yhteiskuntamme tilasta? Rinnastan nyt Yhdysvallat ja Suomen samaksi yhteiskunnaksi, koska molemmat ovat teollisuusmaita ja länsimainen kulttuuri on pitkälti samanlainen. Sitä paitsi Suomessa on alettu monessa mielessä ottaa mallia USA:n kauheuksista. Tällaiset tapaukset kertovat ihmisten pahoinvoinnista. Yksi yksinkertainen tapa poistaa tätä pahoinvointia on läheisistä välittäminen ja oikeudenmukaisuus. Ihmiset ovat kuitenkin monella tavoin pahoja toisilleen. Olen taas joutunut seuraamaan sitä läheltä.

Ystäväni, joka koki viime vuonna paljon kovia, totesi menetykseni jälkeen, että toivoi viime vuonna, etteivät asiat tulisi kestämättömissä mittasuhteissa. Silloin ikävätkin tapahtumat vahvistavat ja auttavat arvostamaan erilaisia asioita. Toivon niin paljon nyt itsekin, etteivät asiat tulisi kestämättömissä erissä. Tänään itkulla ei kuitenkaan ole ollut mitään rajaa, koska  pahat uutiset vain jatkuvat. Taas yksi läheiseni on ollut viime yön sairaalassa ja toiset läheiset riitelevät pahasti keskenään, mitä en vain kestä seurata. Pelkään taas jokaista puhelinsoittoa. Elämä on monimutkaista, raskasta ja vaikeaa, mutta kaikki olisi niin paljon helpompaa, jos muistaisimme rakastaa ja arvostaa toisiamme ja myös kertoa sen toisillemme. Joskus toisesta välittäminen voi olla vaikeaa, mutta yrittäminen on kuitenkin sen arvoista.

Itse koen tällä hetkellä tunnontuskia siitä, että tulin eilen valituksi yhteen melko isoon vastuutehtävään, joka tulee työllistämään minua, mutta myös palkitsemaan. En ollut virallisesti edes hakenut sitä, mutta koska muut niin toivoivat, ilmoitin olevani käytettävissä. Tulin valituksi ja siten hyvä ystäväni ei saanut sitä hommaa. Nyt tuntuu todella pahalta, että edes ilmoitin olevani käytettävissä, vaikka muut nimenomaan siihen minut halusivatkin ja itsekin kyllä olen innostunut tehtävästä. Pitää keskustella asiasta ystäväni kanssa, koska en halua hänen ajattelevan minun pettäneen hänet. En myöskään saa itse mielenrauhaa ennen kuin pääsen keskustelemaan tästä hänen kanssaan.

Muistakaa välittää läheisistänne ja myös niistä, jotka eivät pysty tai eivät ole vielä tässä maailmassa kertomassa, että he toivoisivat meidän jättävän heille elinkelpoisen planeetan.