Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton viikonlopun liittokokous on nyt onnellisesti ohi. Kahteen päivään mahtui poliittista keskustelua, muutosesityksiä, puheenjohtajapaneeli, työryhmiä, jännittäviä äänestyksiä jne. Oli mukavaa nähdä taas eri puolilta Suomea Vantaalle saapuneita vinolaisia.

Vantaan kaupungin asukaspalvelujohtaja Timo Juurikkala tuli vieraaksemme edustamaan kaupunkia. Hän kertoi ajankohtaisista kysymyksistä ja totesi, että miten niin suuri joukko nuoria voi olla lauantai-iltana niin kunnolla ja sai kommentillaan aikaan kunnon naurut. Muita huomiota herättäviä hetkiä olivat esimerkiksi kesken kokouksen sattuneet tuolien romahdukset, joiden vuoksi kaksi ihmistä romahti kesken kaiken lattialle aiheuttaen häslinkiä. Sunnuntaina vanhojen puheenjohtajien ja lopettavan pääsihteerimme jäähyväiset nostattivat kyyneleet vinolaisten silmille. Saimme kuitenkin mahtavat uudet puheenjohtajat. Äänestys kolmen mahtavan ehdokkaan välillä oli tiukka, mutta ikävä kyllä vain kaksi voi tulla valituksi. Saimme myös hienon uuden hallituksen. Uskon ja toivon, että siitä tulee aktiivinen - ja siihen voin olla itse suoraan vaikuttamassa, sillä tulin itsekin valituksi! Olen todella kiitollinen tästä luottamuksesta ja odotan innolla ensi vuotta.

Käyn parhaillaan taistoa itseni kanssa siitä, mitä luottamustehtäviä jätän pois ensi vuodelta, jotta voin hoitaa pestini kunnolla. Kokonaisuus ja tämän hetkiset intressini alkavat vähitellen hahmottua. Haluan nyt ensisijaisesti tehdä politiikkaa ja kehittää ViNOa. Ensi vuonna tulee riittämään haasteita esimerkiksi kunnallisvaaleissa.