Tänään tapahtui taas uutta Tehy-rintamalla. Julkistettiin 4000 uutta irtisanoutujaa, eli kaiken kaikkiaan 13.12. mennessä irtisanoutujia olisi yli 16 000. En tiedä, kuinka monelle tämä uusi lista oli yllätys - itselleni ei, mutta olenkin päässyt seuraamaan tilannetta jossain määrin aitiopaikalta, kun tunnen molempien neuvotteluosapuolien edustajia. Neuvottelut eivät etene, mutta eipä ole mitään keinoa, jolla ne voisivat edetä, kun hallitus ei ole mukana neuvotteluissa. Hoitajat vaativat lisää palkkaa, mutta kunnilla ei ole rahaa, jota suunnata palkkoihin. Palkkojen nostaminen vaatisi, että kunnat saisivat lisää valtiontukea. Nykyiset neuvottelut eivät siis voi edetä kaikkia tyydyttävään lopputulokseen.

Hallitus on yrittänyt saada aikaan pakkotyölakia, mutta oppositio tuomitsee sen jyrkästi. On sinänsä ymmärrettävää, että hallitus pyrkii reagoimaan potilasturvallisuuden heikkenemiseen, mutta liekö tämä sitten oikea keino. Ns. tehy-laki ei kuitenkaan johtaisi työolojen paranemiseen eikä ratkaisisi pitkään vallinneita ongelmia. Ensimmäiset irtisanoutumiset astuvat voimaan viikon päästä. Jää nähtäväksi, etenevätkö neuvottelut sen jälkeen uudella motivaatiolla ja uusien neuvottelijoiden avustuksella. Tämän draaman seuraaminen tuo ainakin mielenkiintoa omaan arjen oravanpyörään kokousten välillä.