Itämeri-leiri oli kerrassaan mahtava. Kunpa se olisi kestänyt koko viikon, kuten alkuperäinen suunnitelma oli, muttei osallistujia saatu tarpeeksi koko viikoksi, joten leiri kutistui viikonlopun mittaiseksi. Porukkahenki oli mahtava. Taas kerran sai huomata, kuinka pienet piirit ovat, sillä suurin osa leiriläisistä oli ympsin pääaine- tai sivuaineopiskelijoita. Perjantaina Benkkuun päästyämme ryntäsimme lähes heti uimaan todettuamme ensin, ettei ollut sinilevää. Vesi oli lämmintä ja uimme ja lilluimme vedessä melko kauan. Sen jälkeen leikimme innolla tutustumisleikkejä, majoituimme telttoihin ja teimme nuotion lettujen paistamista varten. Iltanuotiolla aika vierähtikin nopeasti jutellessamme lähes kaikesta maan ja taivaan välillä, keskittyen tietysti ympäristöasioihin. Ihailimme kirkasta tähtitaivasta ja illan yhä pimetessä myös Linnunrata ilmestyi näkyviin. Kun vihdoin lähdimme nukkumaan, totesin kellon olevan yksi. Larin kanssa jäimme nukkumaan tähtitaivaan alla muiden kömpiessä telttoihin. Siihen tähtien alle oli rauhallista nukahtaa, vaikka alkuun nukuinkin vain lyhyitä pätkiä. Kun aamu alkoi sarastaa, siirryin telttaan valoa karkuun.

818424.jpg

818559.jpg

Niin ja ensimmäisenä iltana etana valtasi avustuksellamme hetkeksi Larin nenän ja saimme hyvät naurut :)

Lauantaina söimme aamupalan rannalla auringonpaisteessa ja jatkoimme samassa paikassa Itämeri-lähettiläsluennolla. Lounaan jälkeen lähdimme melomaan. Tai muut meloivat ja itse ajoin turvavenettä. Harvoin varmaan näkee naista niissä tehtävissä. Tosi turvallista muutenkin joo, kun minut päästää ensimmäistä kertaa yksin ajamaan moottorivenettä, heh. Se oli tosin pienin vene, jota olen koskaan ajanut, joten suuremmilta ongelmilta vältyttiin, ja myöhemmin muiden meloessa takaisin Benkkuun kävin hakemassa Lotan, Luonto-Liiton entisen pääsihteerin, yksin mantereelta ja onnistuin jopa yksin pari kertaa rantautumisessa ilman ongelmia.

818446.jpg

Ennen melontamatkaan lähtöä Lari opetti muille melontatekniikkaa. Vietimme iltapäivän luodolla tutkimassa pH:ta, rakkolevää ja pikkuötököitä. Tutkimukset olivat hyvä demonstraatio osoittamaan, että rakkolevä on todellakin Itämeren avainlaji, sillä siihen oli kiinnittynyt valtavasti eläinplanktonia, jota yritimme pelastaa veteen niiden tippuessa levistä kalliolle. Otimme myös aurinkoa ja nautimme loistavasta kesäsäästä ja naureskelimme, että nyt pitäisi ottaa Luonto-Liiton edustuskuvat, kun tytöt ovat bikineissä kalliolla, jotta saataisiin miehiäkin mukaan. Lopuksi kävimme mittaamassa lämpötilakerrostuneisuutta, näkösyvyyttä ja happipitoisuutta. Kaikki tutkimukset oli ollut tarkoitus tehdä kahdessa paikassa, mutta löysäilymme takia emme ehtineet.

818463.jpg

818482.jpg

Lauantai-iltana saunoimme ja uimme tultuamme takaisin ja iltapalan jälkeen menimme nukkumaan. Yöllä saimme kuunnella monta tuntia kestävää kunnon ukonilmaa - tai me toiset saimme, kun toiset nukkuivat autuaan tietämättöminä ;) Sunnuntaina ohjelmamme keskittyi pitkälti osallistumiseen. Lotta kertoi vesienhoitosuunnitelmista ja mietimme kannanottoa yhteen niistä. Lisäksi puhuimme Itämeri-lähettiläsmateriaalista, Itämeri-vetoomuksesta, ympäristövaikutusten arvioinnista ja muista niihin liittyvistä jutuista.

818584.jpg

Yllä näkee, miksi koko leiri järjestettiin ja mihin Itämeren suojelussa halutaan muutosta. Niitimme kyseisen rannan auki helmikuun lopussa ja nyt se on taas lähes umpeenkasvanut. Rehevöityminen lisääntyy koko ajan ja pian Benkun Sofianlehto on täysin umpeenkasvanut, jos ei erityisesti maatalouden ravinnepäästöihin puututa nopeasti.