Leiri tuli ja meni ja oli aivan mahtavaa! Raippaluoto oli kaunis paikka pitää leiriä ja temmeltää lasten kanssa. Meitä oli paikalla 26 lasta (7-12-vuotiaita), 7 ohjaajaa ja 2 kokkia. Nyt on jo ikävä kaikkia, sillä viikko oli todella mukava, ilmapiiri rento ja pääsi tekemään ja kokemaan kaikenlaista hienoa. Tutkimme ötököitä, harrastimme suokävelyä paljain jaloin, kävimme metsä- ja linturetkellä, puhuimme ympäristöasioista, taiteilimme ja tietysti leikimme paljon. Lapset olivat innostuneita ja lähes kaikki puhuivat jo tulevansa ensi vuonna leirille uudestaan. Leirillä ei ollut yhtään todella hankalaa lasta, mikä oli aika yllättävää. Monia piti tietysti komentaa useita kertoja ennen kuin viesti meni perille, mutta se oli kuitenkin pientä. Noh, ehkä olen tottunut keskimääräistä haastavampiin tapauksiin, sillä varsinkin kummipoikani on hyperaktiivinen ja itsepäinen. Selvisin helpolla myös siksi, että olin telttakummina leirin vanhimmille 10- ja 11-vuotiaille tytöille, jotka osasivat toimia itsenäisesti. Sain heti ensimmäisenä päivänä esimakua siitä, millaista olisi olla näiden tyttöjen telttakummi, kun teimme leiripäiväkirjoja ja tytöt kirjoittivat niiden kanteen "Leirin uusimmat juorut" :) Säpinää siis oli ja kerran löysinkin tytöt poikien teltasta. Viimeisenä päivänä tytöt vaihtoivat puhelinnumerotkin muutaman pojan kanssa.

Koko porukka ystävystyi vähitellen ja loppuviikosta meteli oli välillä päätä huimaava, joten välillä oli pakko todella korottaa ääntään, jos halusi viestinsä perille. Leirin tunnushuudoksi tuli "Jacky Jacky, hou hou", jonka muutama poika keksi. Ensin vain pojat huutelivat sitä, mutta vähitellen se tarttui kaikkiin ja keskiviikkona palatessamme retkeltä bussilla innostuimme myös me ohjaajat huutelemaan sitä. Säät olivat monipuoliset, mutta se ei haitannut menoa. Keskiviikkona retkeilimme kaatosateessa ja viimeisenä yönä satoi niin paljon, että muutama teltta kastui, mutta muuten saimme nauttia lähinnä auringonpaisteesta. Uskaltauduin pari kertaa uimaankin, vaikka merivesi oli todella kylmää. Juoksin suoraan veteen ja pulahdin, sillä muuten olisin lasten tavoin värjötellyt kauan aikaa ennen uimaan pääsyä. Poukama avautui suoraan Pohjanlahdelle ja uimarantamme oli kaunis luonnonhiekkaranta. Kerran iski paniikki, kun olin uimavalvonnassa. Laskimme lapsia ja yksi puuttui, vaikka laskimme uudestaan ja uudestaan. Lopulta saimme kuitenkin oikean määrän - joku oli ilmeisesti ollut jossain ison kiven takana. Tulipahan koettua sekin ja opimme, että tällaisessa tilanteessa pitää huutaa lapset nopeasti riviin ja selvittää, kuka puuttuu. Yksi ensiapua vaativa tapaturmakin sattui, kun viimeisenä iltana olimme pelaamassa tikunryöstöä metsässä ja yksi tyttö muljautti polvensa. Onneksi meillä oli kylmäpussit mukana ja ensiapu oli nopeaa. Kaksi ohjaajaa kantoivat pyörtymäisillään olevan tytön metsästä ja tämä vietiin lääkäriin kipuaaltojen vain yltyessä. Onneksi röntgenissä ei kuitenkaan näkynyt mitään ja jalka kuntoutuu nopeasti. Muuten leiristä selvittiin vain yhdellä auringonpistoksella, muutamalla koti-ikävätapauksella ja muutamalla itkukohtauksella.

Leirin loppuessa oli ja on edelleen todella kaihoisa olo. Koska en ole Vaasan seudulta kotoisin, en todennäköisesti törmää enää näihin ihaniin lapsiin, ellen sitten ensi vuonna mene samaiselle leirille ohjaajaksi. Leiri vahvisti taas kaipuuta lasten parissa työskentelyyn. Lukioaikoina mietin lastentarhaopettajaksi opiskelemista, mutta opinto-ohjaajani totesi, että tylsistyisin siinä hommassa kahdessa vuodessa. Silloin olin samaa mieltä asiasta. Mutta kun ihminen palaa loppuun, kuten minä vuosi sitten monen vuoden liian kovan puurtamisen takia, elämä ja arvot muuttuvat. Nyt lasten kannsa työskentely kiehtoo entistä enemmän. Toisaalta koen myös ympäristöalan kutsumuksekseni. Ehkä saan tyydytettyä nämä molemmat Luonto-Liiton toiminnassa. Syksyllä aloitan ainakin Animalian ja Luonto-Liiton nuorten ryhmän vetämisen ja mahdollisesti myös jatkan Luonto-Liiton luontokerhoa lapsille. Tänä kesänäkin minulla on vielä kaksi leiriä jäljellä elokuussa. Toinen on petoleiri Kuhmossa ja toinen Itämeri-leiri Hangossa. Nämä leirit on kuitenkin suunnattu nuorille.

Reilaamaan lähtemiseenikin on aikaa enää reilu viikko ja valmistelut ovat vielä ihan kesken. Seuraava viikko tulee olemaan yhtä paikasta toiseen juoksemista, kun pitää vielä hankkia joitakin tärkeitä juttuja, pakata, käydä muutama päivä mökillä ja vanhempien luona, tavata kavereita, hoitaa järjestöjuttuja ja käydä kummitytön 8-vuotissynttäreillä ja serkun 1-vuotissynttäreillä. Fiilikset on sekavat, mutta matkakuume varmasti kasvaa, kunhan saan pakkaamisen alkuun ja leiristä aiheutuneen väsymyksen talttumaan. Tänään aion kuitenkin nauttia Suomen kesästä tavalla tai toisella.