Selkeistä asioista tulee usein yhtä sekasortoa. Sen olen huomannut viime päivinä niin tapahtumien järjestämisen kuin elämääni koskevien päätösteni osalta. Ihmiset sotkevat tapahtumajärjestelyjä perumalla tulemisiaan liian myöhään tai jättämällä hommansa hoitamatta ajallaan. Toisten ihmisten sanat puolestaan voivat saada omat aikaisemmin tehdyt päätökset horjumaan. Niin vakuutin päättäneeni, etten ala kunnallisvaaliehdokkaaksi. Tämä päätös kesti järkkymättömästi kokonaiset viisi päivää, kunnes jouduin taas hämilleni. Tällä kertaa hämmennykseni aiheutti rakas puoluesihteerimme, joka kuuleman mukaan oli puhunut minusta Vantaan tulevana toivona. Kiitos Panulle luottamuksesta, mutta tuskin se ihan niin yksinkertaista on :) Tämä ei saisi horjuttaa päätöksiäni, mutta useilta tahoilta tulevat kannustukset aiheuttavat ristiriitaisia tunteita. En tee siis toistaiseksi päätöksiä mihinkään suuntaan, sillä ehdolle asettuminen tai asettumatta jättäminen pitää olla täysin minun oma päätökseni ja tällä hetkellä en halua tuota valintaa vielä tehdä. 

Ylen ympäristöuutiset ovat taas täynnä ilmastonmuutosuutisia. Lukekaa itse. Luonto-Liiton Tuvalukin sai osansa. Mahtavaa!! Ei nyt heti tule mieleen, että olisi vastaavaa ympäristökasvatusasiaa saatu ennen uutisissa läpi. Vähitellen alkaa selvästi hiipiä kansakunnan tietoisuuteen, ettei tämä vuosien ajan silloin tällöin uutisissa vilahtanut ilmaston lämpeneminen taidakaan olla mikään pieni, helposti sivuutettava muutos. Suomalaisten heräämistä on varmasti vauhdittanut se, että helmikuu alkaa parin päivän päästä eikä hiihtämisestä tai luistelemisesta ole Etelä-Suomessa tietoakaan. Jo toinen tällainen talvi peräkkäin. Onhan toki viime aikoina ollut myös useita mielipidekirjoituksia, joissa on väitetty kaiken johtuvan edelleen luontaisista ilmastosykleistä. Nämä kirjoitukset ovat kuitenkin saaneet kärkkäät vastaukset asiantuntijoilta. Vaikka olen ollut ajoittain varsin pettynyt kotikaupunkini ilmastopolitiikkaan, tehtiin valtuustossa muutama päivä sitten hieno päätös kehäradan rahoittamisen lisäämisestä, jotta rata valmistuisi viiden vuoden päästä. Valtio sen sijaan ei ole budjetoinut radan suunnitteluun rahaa tälle vuodelle ollenkaan.

Tein tänään taas uuden aluevaltauksen neuvottelemalla Laurean ja Luonto-Liiton yhteistyöstä, joka vaikuttaa lupaavalta. Vastaavasta on jo neuvoteltu Diakin kanssa. Aluevaltaamista tullaan harjoittamaan lähiaikoina myös puhelinluetteloiden voimin! Ottakaa siis postilaatikkoihinne kaksin kappalein tipahtavat luettelot talteen ja tuokaa ne myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana ViNOn tempaukseen, jolla herätellään huomiota puhelinluetteloiden turhuudesta. Tuplaluettelot valittiinkin vuonna 2006 vuoden turhakkeeksi. Viime vuonna voiton vei mönkijä ja olen vihdoin tajunnut kokonaisuudessaan kyseisten kapistusten turhuuden. Vanhempani asuvat siis keskellä peltoja ja metsiä, ja siellä paikalliset viettävät iltansa ajelemalla mönkijöillä ympäriinsä. Eikä siinä vielä kaikki! He tekevät sitä humalassa, josta todisteena mm. ojissa lojuvat lonkerotölkit. Sellaista maalaiselämää nykyisin vietetään. Rauha maassa ja kaikilla hyvä tahto... unelmissani.