Eilen aika vain katosi johonkin. En saanut juuri mitään aikaan. Illalla sentään kokoustimme ympäristötoimintapäivien tiimoilta. Olen luvannut auttaa työryhmän suunnittelemisessa, vaikken pääsekään itse paikalle, sillä olen silloin Brysselissä. Saimme aikaan melko hyvät suuntaviivat siitä, miten lähestymme aihetta ja mitä haluaisimme nuorten oppivan.

Sen jälkeen pidimme Kanervan kanssa kahdestaan "kokouksen" kampanjaamme liittyen, sillä nykyisin tuntuu olevan vaikeaa saada edes kolmea ihmistä samaan aikaan paikalle, joten päätimme, että muut saavat sitten tyytyä siihen, mitä päätämme. Saimme muodostettua melko hyvän kokonaiskuvan siitä, mikä on kampanjamme tilanne ja mitä pitää tehdä seuraavaksi. Vaikkei siis saatukaan mitään konkreettista aikaan, niin ainakin tuli pieniä askelia eteenpäin. Tosin nykyisin tuntuu, että kun järjestöhommissa saadaan tuollaisia askelia eteenpäin ja päätetään, mitä tehdään, niin seuraavaksi tuleekin askelia taaksepäin, kun joutuu toteamaan, etteivät asiat suju toivotulla tavalla. Tämän olen saanut huomata viime aikoina, kun olen yrittänyt järjestää parin eri järjestön bändi-iltoja ja niiden suunnittelemisessa ja aikaansaamisessa on ajoittain otettu melko paljon takapakkia.

Tänäänkään en ole tehnyt juuri mitään. Hoidin pari järjestönakkia alta pois ja sen jälkeen tulin vanhempieni luokse. Ehdin nykyisin tehdä tänne vain pikaisia yhden tai korkeintaan kahden yön visiittejä. Koirien takia toivoisin, että olisi enemmän aikaa olla täällä, mutta se on harvoin mahdollista. Olin ajatellut tehdä täällä tänään muutamia koulujuttuja, mutta iltapäivä on kulunut koirien kanssa ollessa. Niiltä 12- ja 13-vuotiailta karvapalloilta on näkö ja kuulo mennyt lähes täysin, ja tänään tänne tullessani totesin, että niiden elämänilokin vaikuttaa vähitellen hiipuvan, kun muut eivät jaksa aktivoida niitä tarpeeksi. Niinpä päätin hylätä koulutyöt ja lähdin pihalle koirien kanssa leikkimään niiden lempikesäleikkiä - täyden pesuvadin tyhjentämistä ensin loiskuttamalla ja lopulta kaatamalla. Tuloksena oli muutama märkä ja väsynyt koiravanhus. Nyt ne nukkuvat vieressäni tyytyväisinä. Yritän keksiä illaksi niille vielä jotain sellaista puuhaa, mitä ne jaksaisivat tehdäkin.

Olin ajatellut myös pyöräillä tänään yhdelle Mäntsälän Natura-alueista. Päivällä kuitenkin ukkosti ja nyt en raaski jättää koiria yksin kotiin, joten ehkä suuntaan sinne huomenna aamupäivällä, kun talossamme tehdään kuntotarkastus. Mäntsälässä on peräti kymmenen Natura-aluetta enkä tietääkseni ole käynyt yhdelläkään niistä, joten olisi jo korkea aika tutustua niihin.

Olen muuten viimeisen viikon aikana todennut, että Suomessa on sentään kaksi hyvää asiaa, joita ei muualta löydy. Kesäinen Itämeri ja sen kalliorannat ovat vieneet sydämeni täysin. En saa niistä millään tarpeekseni. Toinen asia on suomalaisten huumorintaju. Se on jossain määrin varsin kuiva mutta hyvällä tavalla. Suomalaisille voi kuittailla vitsillä usein todella monesta asiasta, joista ulkomaalaisille ei voisi vitsailla. Itsekään en nykyisin suutu juuri mistään, mitä joku vitsailee minusta ja sen huomattuaan monet kaverit ovatkin ottaneet tavaksi kuittailla minulle välillä oikein kunnolla.