"I'm looking for something, searching for something." "Love is all we need." Ziggyn keikka oli siis hieno :) Täytyy sanoa, että suomi-reggae voittaa kuitenkin siellä esiintyneet paikalliset bändit. Jamaikalainen esiintyjä oli varsin tutun näköinen, mutta enpä tiedä, kuvittelenko vain nähneeni hänet Suomessa esiintymässä. Vettä tuli melkein koko tapahtuman ajan, mutta se ei haitannut tunnelmaa. Itse mahduin onneksi katoksen alle kuuntelemaan. Pois pitikin sitten kävellä mudan ja kuralätäköiden kautta. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli kuin paikallinen Vernissa reggae festival. Vernissassa tosin ei ole yhtä nimekkäitä esiintyjiä. Propsit Vernissalle kuitenkin siitä, että on eri lavoja, joten ei tarvitse odotella  roudaustaukojen aikana, niin kuin tuolla.

 721855.jpg

721859.jpg

Muuten eilen ei tullutkaan tehtyä kauheasti mitään ja tuo tapahtuma kestikin iltapäivästä iltaan. Aamulla nukuin pitkään ja sen jälkeen kävin kävelyllä yhdellä kukkulalla. Huvitti kulkea kaupungilla Animalian "Does your life have a price" -lehmäpaidassa, sillä vaikka Sveitsissä suositaan kasvis- ja luomuruokaa, ovat vuorilla laiduntavat lehmät yksi maan tunnusmerkki.

721866.jpg

721876.jpg

Illalla suoraan sanoen vitutti Suomesta saamani viestin takia, mutta yritin jättää sen omaan arvoonsa. Yöllä en saanut unta ja mietin, että voisin ihan oikeasti muuttaa tänne hetkeksi, tai vähän pidemmäksikin aikaa. Olen jo jonkin aikaa miettinyt ulkomaille muuttamista, sillä haluan pois Suomesta. Aikaisemmin harkitsin Etelä-Amerikkaa, sillä halusin mahdollisimman kauas ja erilaiseen kulttuuriin. Nyt Sveitsikin kuitenkin tuntuu melko hyvältä vaihtoehdolta. Työn saaminen vain olisi todella hankalaa, kun en puhu ollenkaan saksaa - ei kun siis opettelemaan. Ja olen aivan tosissani ja mitä nopeammin pääsisin lähtemään sitä parempi. Varmaan pakko kuitenkin käydä reilin jälkeen Suomessa.

Nyt täällä sataa taas vaihteeksi. Eilen olikin aamulla kunnon helle. Joet ovat aivan valtoimenaan, ja hotellin johtaja sanoikin parille jenkkipojalle, jotka harkitsivat lähtemään harrastamaan canoyingia, että se on nyt hengenvaarallista. Täytyy keksiä muutamaksi tunniksi jotain tekemistä ennen kuin lähden Zürichiin. Sain kämppiksikseni eilen kolme japanilaista tyttöä, joihin meni heti hermo. Paljon mieluummin jenkkipojat kuin japanilaiset tytöt :D Tulen nykyisin muutenkin paremmin toimeen miesten kanssa, mutta jenkit sentään olivat huomaavaisia ja ystävällisiä, kun japanilaisia ei häirinnyt mekastaa aamulla, kun yritin nukkua. Noh, kohta lähden taas kohti uusia maisemia.

721889.jpg