"Me mennään jouluks Kiinaan ja me saadaan ostaa sieltä 300 eurolla joululahjoja. Lisäks mä saan ehkä joululahjaks kannettavan tietokoneen." Tällaisia juttuja kuulen nykyisin luontokerholaisiltani, jotka ovat 1.-3. luokkalaisia. Viime viikon kerhojen jälkeen jäin miettimään sitä, miten lapset yrittävät aikuistua nykyisin aina vain nuorempina, mikä on mielestäni yksi pinnallisen yhteiskuntamme ongelmista. Lapset eivät enää saa olla lapsia. Jokainen varmaan muistaa lapsuudestaan hetkiä, jolloin olisi halunnut olla vanhempi, ettei tulisi kohdelluksi lapsena. Usein lapsuutta alkaa arvostaa vasta vanhempana, kun on jo myöhäistä. Olen myös kiitollinen vanhemmilleni siitä, etten saanut aina kaikkea, mitä halusin. Lapset ovat mestareita vaatimaan "kun kaikki muutkin saa". Lapsen kannalta on kuitenkin parempi pysyä joskus lujana eikä opettaa saamaan kaikkea helposti ja valmiina. Sitä paitsi kaikki eivät saa niitä uusimpia leluja ja vaatteita ja tietokonepelejä, ja harvoin lapsia kiusataan sen takia, ettei heillä olisi jotain niistä.

Katsoin viime viikolla pitkästä aikaa Sinkkuelämää... tunnustan! Siinä esitettiin ajatus, että suvaitsevaisuus on lapsellinen käsite. Jäin miettimään sitä ja totesin, että se pitää kenties ainakin osittain paikkansa. Vaikka lapset voivat olla joskus todella julmia toisilleen, eivät he yleensä tuomitse toisiaan pinnallisten seikkojen vuoksi, kuten aikuiset tuomitsevat liian usein toisiaan. Toivottavasti suvaitsevaisuus ja leikkimielisyys ei katoa lapsista jatkossa yhä nuorempana. Lapsuutta ja lapsenmielisyyttä pitäisi arvostaa nykyistäkin enemmän ja antaa lapsille oikeus olla lapsia. Joskus aikuisillekin tekisi hyvää heittäytyä lapsenmieliseksi. Olen viime aikoina huomannut, että on ympärilläni sitten joukko 9- tai 25-vuotiaita, niin samat leikit hauskuuttavat ja kaikki juoksevat innoissaan ympäri metsää. Pitää vaan antaa itselleen mahdollisuus vapautua.

Kun viime viikolla kuuntelimme kerhossa satua cd:ltä, aloin todella kaivata lasten viattomuutta ja sitä, ettei tarvitse miettiä maailman pahuutta. Mieleen palasivat myös lapsuuden hetket partiossa, kun kuuntelimme kynttilän valossa ohjaajien lukemaa satua. Viime aikoina lapsen kaltaisen ilon löytäminen on tuottanut itselleni todella vaikeuksia, kun maailmalta sekä ystäväpiiristä on kantautunut toinen toistaan huonompia uutisia. Tänään olin itkun partaalla vieraillessani sikalassa ja kuulin porsaiden huudon, kun niiden korvia lovettiin ja näin kärsivät emakot ja lihasiat. Joskus on vaikeaa uskoa ihmisten hyvyyteen, ja ainainen  ahkeroiminen maailman parantamiseksi tuntuu tuulimyllyjä vastaan taistelemiselta. Lapsenmielisyys, luonnonrauha ja samanhenkisten ystävien seura ovat parhaat lääkkeet tähän tautiin.