Viikkoon Brysselissä sisältyi mm. kaksi päivää parlamentissa, päivän Ghentin retki ja siellä vierailu Jussi Hermajan (the totaalikieltäytyjä, you know) vegaaniravintolassa, järjestövierailuja sekä illallisia ja baarireissuja meppien kanssa. Tapasimme suomalaisista mepeistä Hassin ja Stubbin. Parlamenttipäivinä kuulimme eri puhujia, tutustuimme paikkoihin ja vierailimme valiokunnissa. Viikko tarjosi paljon ainutlaatuisia mahdollisuuksia, kuten baari-illan ruotsalaisen mepin ja puoluesihteerimme kanssa ;)

Osa porukastamme, minä mukaan luettuna, tutustumassa pikaisesti Kölniin junanvaihdon yhteydessä.

Parlamentti ja porukkaamme sen edustalla.

Istuntosali, kuten varmasti huomaatte :D

Yksi baari-illoista.

Brysselin vanhaa kaupunkia.

Yhtenä iltana saimme viettää aikaa Aijan kattoterassilla ihailemassa Brysselin valoja.

Talonpäädyissä oli paljon hienoja maalauksia. Kunpa ne olisivat Suomessakin sallittuja.
Oloni on edelleen aika ryytynyt, sillä pöpöt tietysti kiersivät aika hyvin, kun olimme koko ajan yhdessä. Sain siis flunssan, joka onneksi alkaa nyt vähitellen helpottaa. Olen ollut jo pari päivää töissä ja järjestökokouksia on vanhaan tuttuun tahtiin joka ilta. Matkakuume on taas melkoinen, mutta en vain osaa päättää, minnepäin suuntaisin seuraavaksi. Eurooppa alkaa olla melko koluttu ja kaipaisin muita kulttuureja.
Kommentit